Nuorisoseura Silmu ry 100 vuotta v. 2009Seura on perustettu vuonna 1909. Toiminta keskittyy Turkhaudan seurojentalolle ja Miinan monttuun. Aikaisemmin jäsenistö oli hausjärveläisiä Turkhaudalta ja lähikylistä, mutta nykyään jäseniä on myös lähiseudun kunnista Riihimäeltä, Janakkalasta ja Lopelta.
Vuoden 2009 nuorisoseura Etelä-HämeessäEtelä-Hämeen Nuorisoseurat ry:n ja Etelä-Hämeen Kalevan Nuoret ry:n johtokunnat ovat nimenneet NS Silmun maakuntansa Vuoden 2009 Nuorisoseuraksi. Nimitys julkistettiin keskusseuran ja piirin kevätkokouksessa Lahdessa torstaina 26.3.2009. Nuorisoseura Silmu on Vuoden nuorisoseura (Aamuposti 26.3.2009) Silmu on vuoden 2009 nuorisoseura Etelä-Hämeessä (Etelä-Hämeen lehti 2.4.2009)
NS SILMU ry 12350 TurkhautaJohtokunta 2009 Tuula Varantola - puheenjohtaja Arto Alastalo - varapuheenjohtaja Juhani Ahtinen - sihteeri Johanna Alastalo - talouspäällikkö Leena Ahtinen Markku Kuisma Kaisa Pullinen Leena Salonen Matti Salonen |  | | Turkhaudan seurojentalo v. 2008. Kuva Helena Hajanti. | Tunnettu Miinan montun kesäteatteri Nuorisoseura Silmu on viimeiset vuosikymmenet panostanut kesäteatteritoimintaan. Esityspaikkana on Miinan monttu Turkhaudalla. Kesäteatterikappaleet ovat komedioita tai musiikkinäytelmiä, joita on tahditettu tanssilla ja elävällä musiikilla. Erikoisuutena ovat suositut yönäytökset elokuussa sekä sunnuntaisin auki oleva teatteriravintola. Vuonna 2006 Risto Aution ohjaama Eero Schroderuksen Amalia ja aikamiespojat keräsi yleisöä ennätysmäärän eli yli 4500 henkeä. |  | | Nyt pojat mennään saunaan! Kuvassa Iiris Autio, Jyrki Ylätalo ja Ari-Pekka Louhelainen. | Miinan montun suositut konsertit TALKOOPPERATMiinan monttu soveltuu hyvin myös konserttien pitopaikaksi. Menestys alkoi TALKOOPPERA konserteilla. Miinan montussa oli vuonna 2005 noin 500 kuulijaa paikalla, kun TALKOOPPERAn esiintyjät lauloivat oopperan helmistä, operetin ja musikaalin kautta tangon ja iskelmin säveliin. Tähtivieraana oli suoraan Japanista sopraano HELENA JUNTUNEN. |  | TALKOOPPERAN IV ryhmäkuva vuodelta 2005. Kuvassa ylhäällä TALKOOPPERAn esiintyjät vasemmalta oikealle; Jouko Korhonen, Kai Rahkonen, Pia Saarman, Helena Juntunen, Merja Mäkelä ja Juha Riihimäki sekä tuottaja Jari Saarman ja juontajat Timo Silvan ja Kaisa Pullinen. | Monttu Soikoon! -festarit Monttu Soikoon! -festarit ovat vuodesta 2007 jatkaneet konserttimenestystä. Mari Kaasinen taiteellisena johtajana ja hänen miehensä Juha Paaso tuottajana ovat saaneet Miinan monttuun tähtiesiintyjiä, joista yleisö on pitänyt. Vuonna 2008 Monttu Soikoon! festarit keräsi n. 1 600 kuulijaa. Värttinä on rikkonut TALKOOPPERAN yleisöennätyksen vuonna 2007 (900 henkeä kahdessa konsertissa) ja 2008 (yli 500 henkeä). |  | Värttinä | |