Tositoimiin! Mutta huumoria pittää olla...

Maanantai 11.4.2011 klo 18:45 - Merja

Bye bye baby harjoitukset

Hieno keväinen sunnuntaiaamu - ja porukka pirteänä Ryttylässä klo 10. Aloitimme lukuharjoituksilla, ja sen jälkeen aloimme ihan aikuisten oikeesti harjoitella. (Suvi, Emilia ja Veera - koskee se teitäkin, vaikka ette aikuisia olekaan...)

Kävimme läpi kohtauksia - lähinnä niitä, joihin liittyi laulua, jotta saimme käsityksen siitä, miten musiikki ja muu ilmaisu kytkeytyvät toisiinsa. Kaisa oli tehnyt hienoa koreografiaa yhtä laulua varten, ja sitä käytiin porukalla läpi. Reiskan osalle oli Markku langettanut aika monta laulunumeroa, ja minun mielestäni hienoin juttu oli se, kun Reiska lauloi ne kaikki yhtään epäröimättä, ja kun Markku sanoi, että "Reiskalla onkin aika monta laulua", niin Reiska tokaisi siihen: "Joo, ja ikinä en oo laulanu!" Ei sitä uskoisi, Reiska, hienosti vedit!

Aina kun uusi monttukausi alkaa, toivotaan, että itsekukin olisi vähän taas kehittynyt sitten edelliskesän. Tänä keväänä ei minun mielestäni ole epäilystäkään siitä, kuka on kokenut ihan valtaisan positiivisen muutoksen verrattuna toissakesään, jolloin hän oli viimeksi mukana - se on SUVI!  Ujo, hiljainen tyttö vuonna 2009 - ja tänä vuonna ihana nuori nainen, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen, löytää sanat joka improkohtaukseen hetkeäkään miettimättä, ja jota katsellessa väistämättä tulee mieleen, että tästä tytöstä kuullaan vielä. Go Suvi go!

Ja tottakai olemme iloisia Veerasta! Pirteä, eläväinen tyttö on vuoden 2011 Kesävertti - ihanaa kun tulit meidän porukkaan!!!

Nyt alkaa sitten taas oikea monttuelämä - meillä jokaisella on päivätyö, mutta kaikki vapaa-aika on annettava monttuelämälle. Pian pääsemme varsinaiseen Monttuun harjoittelemaan, ja silloin sen aina tuntee - taas mennään kohti uutta kesää! Kohta katsomo täyttyy yleisöstä ja aplodit raikuvat. Huhtikuun harjoituksista aina elokuun viimeiseen yönäytökseen, minun sydämeni sykkii Miinan montulle - se on minun intohimoni, henkireikäni ja kesärakkauteni. Kerta toisensa jälkeen astua näyttämölle ja tuntea, että nuo kaikki ihmiset, jotka ovat maksaneet siitä, että saavat nauttia oikeasta kesäteatterista, saavat täydellistä vastinetta lippurahoilleen. Vähempi ei riitä - teatterille on annettava itsensä ihan kokonaan - ja niinhän me teemme.

Kaikukoon laulu, soitto ja nauru taas palmusunnuntaina!