Äänitreeni - treeniääni

Share |

Torstai 17.1.2013 klo 21:29 - Merja


tarkastaja.jpg
Kalastuslupatarkastaja meloo kanootilla paikalle veneilijöiden viereen.

Me olemme ehkä jonkin verran tottuneet olemaan näyttämöllä, mutta kuinka paljon olemme kiinnittäneet huomiota ääneen, äänenkäyttöön tai pelkän kuuloaistin perusteella tapahtumien hahmottamiseen?

Tätä kaikkea saimme opetella eilen Rosan kanssa Ryttylän eskarilla. Kun hetken saimme odotellaa Rosaa junalta, niin Kaisa asettui puikkoihin ja saimme jokainen valita kaksi draamakorttia, jotka kuvastivat tämänhetkistä olotilaamme sekä tulevaisuuden haaveita. Nämä korttien herättämät ajatukset ja tunnetilat sitten esitimme toisillemme - ilman puhetta, vain muita äänieffektejä käyttäen.

Kun Rosa saapui, pääsimme vauhtiin. Lähetimme toisillemme ääniä, ääntä sisältäviä palloja, jotka muuttivat matkalla muotoaan, mutta pysyivät silti äänekkäinä ja olivat seuraavan kiinniottajan muotoiltavissa mieleisekseen ennen eteenpäin lähettämistä.

Jos seuraava tehtävä saikin meidät epäilemään, mikä oma nimeni oikeastaan on, ja mikä mahtaakaan oikeasti olla tuon kaverin nimi (kättelyssä kun tapahtui ihan outoja esittäytymisiä), niin sitä seuraava harjoitus oli ihan päinvastainen. Istuin silmät suljettuina punaisella matolla, ja ympärilläni laulettiin (kukin tyylillään) minun nimeäni. Tunnelma oli unenomainen. Mielenkiintoista.

Saimme tehdä myös kohtauksen, jossa ei puhuttu m itään, mutta muiden äänien perusteella toisten piti arvata, mistä on kyse. Pääsimme seuraamaan perheen aamutoimia, metsän eläimiä  sekä ravintolailtaa ja rautatieaseman kiirettä. Kokemus oli upea - kun silmät olivat kiinni, kuuloaisti terävöityi ihan selvästi.

Kun kotiuduin myöhään illalla, olin aikalailla innoissani. Rosa oli kuin raikas tuuli, joka puhaltaa meidän porukkaamme monen markkuvuoden jälkeen. Rosa tuo uutta, nuorta näkökulmaa, josta me vanhatkin saamme osamme.

Enkä voi olla mainitsematta uusia, nuoria tähtiämme. Julia ja Inari: olette aivan upeita! Reippaasti ja rohkeasti lähditte mukaan kaikkeen tekemiseen ja huolimatta pitkäksi venyneestä illasta, jaksoitte pysyä mukana. On ilo seurata, kuinka joka kesä saamme uuusia, nuoria tähtiä joukkoomme!

Pääsen itse mukaan seuraaviin harkkoihin vasta kahden viikon päästä (työeste), mutta odotan jo nyt innolla, mitä Rosalla on takataskussaan. :) 

Tapaamisaiin siis - ja käyttäkää ääntänne!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini