Kohti uutta kesää

Share |

Keskiviikko 5.2.2014 klo 22:53 - Merja


harkat_vk_6.jpg

Helmikuu on hyvällä alulla, ja päivät ovat jo selvästi pidentyneet, antaen toivoa uudesta kesästä. Tänä iltana, Runebergin päivänä, kokoonnuimme Karan koululle treeneihin; toiset jo kolmatta kertaa, minä vasta ensimmäistä. Ohjaajamme Rosan juna jämähti Jokelaan ja seisoi siellä pimeänä hyvän tovin, jonka aikana Reiska, Eeva ja minä suoritimme "alkulämmittelyjä" rautatieasemalla, Rosaa odotellen.

Pääsimme lopulta kuitenkin perille ja illan teemana oli Ääni. Eli saimme Rosalta oppia siihen, miten ääntä tuotetaan ja miten hengitetään oikein. Huomasimme että yleensä hengitämme vain pinnallisesti - tänään opettelimme uuden tavan. Harjoittelimme myös artikulaatiota - tämä kaikki on varmasti ehdottoman tärkeää opetella ennen kuin astumme yleisön eteen.

Teimme myös harjoituksen, jossa kuusi ihmistä kerrallaan istui piirin keskellä, ja loput lauloivat heille laulua, jonka sanat koostuivat ainoastaan näiden henkilöiden nimistä. Jotkut kokivat sen pelottavana, jopa ahdistavana - itse koin sen kovin rentouttavana... minun tarvitsi vain istua ja kuunnella...

Jos kerron vähän omista tunnoistani.... Olen ollut vuoden poissa näistä kuvioista, ja on tuntunut, että osa minusta on ollut jotenkin hukassa. Sen hukassa olleen osan löysin tänään, kun tulin osittain tuttuun, osittain uuteen porukkaan - mutta anyway... sellaisten ihmisten pariin, jotka jakavat rakkauteni teatteriin. Voin vain kiittää niitä ystäviä, jotka rohkaisivat tulemaan taas mukaan. Erityiskiitos sinulle Leena!

Viikon päästä jatketaan - ei epäilystäkään siitä, ettenkö olisi mukana, jos vain terveys antaa myöten. Ja parantumista ja tervehtymistä voi aina pyytää Taivaan Isältä. Tahdon olla näyttämöllä tulevana kesänä - se on elämäni ja intohimoni.

I´m back! Ja odotan innolla tulevaa kesää!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini