Montussa vihdoinkin!

Share |

Lauantai 10.5.2014 klo 22:25 - Merja


Tämä lauantaipäivä valkeni poutaisena ja lämpimänä, vaikka eilisen sadepäivän jälkeen pelkäsimmekin jotain muuta. Alkuiltapäivästä Jussi haki Rosan ja minut Riihimäeltä, ja kun saavuimme Monttuun, oli siellä täysi tohina päällä. Haravoitiin lehtiä, raivattiin näyttämöä tyhjäksi talven aikana sinne säilötyistä tavaroista, sekä keräiltiin lasinsiruja lavalta... (kuka lie suuressa viisaudessaan rikkonut peilin sinne???)

Pienten alkulämmittelyjen jälkeen (joko lähdetään pistämään lottovoitto risaiseksi Pauliina?) alettiin ihan oikeisiin töihin. Eli näytelmää mentiin alusta alkaen läpi koko ensimmäisen puoliajan. Mielenkiintoista oli se, miten näytelmä pyrki vielä muuttamaan muotoaan joiltain osin, kun se tuotiin todelliseen esitysympäristöön. Rosa teki paljon havaintoja ja esitti näkemyksensä siitä, miten esitystä vielä voitaisiin muuttaa (Riston lupa kuulemma on). Ja niin joidenkin roolihenkilöiden repliikit tuntuivat ihan oikeasti sopivankin jonkun toisen suuhun. Ja niinpä tehtiin jotain muutoksia, jotka hyväksi havaittiin.

No niin, ensi viikolla on lavastustalkoot, jolloin vastuu annetaan asiansa osaaville miehille. Me jatkamme treenejä taas ensi viikon lauantaina. Taidanpa kiertää vähän kirppiksiä minäkin; jospa löytyisi jotain rekvisiittaa Lianallekin. Mekko on hyvä - kiitos Leena - mutta jotain muuta se vielä kaipaa. Lianakin tahtoo olla viimeisen päälle pyntätty, kun koko suku tulee kylään.

Te kaikki ystävät, jotka olette rooleissa: yrittäkää päästä paikalle silloin kun harjoitellaan!! Kohtausharjoittelu ei ole sama jos oikea vastanäyttelijä ei ole paikalla. Tämä harrastus todella sitoo, mutta palkintona on se hetki kun kumarramme yleisölle ja kuuntelemme aplodeja, Silloin työmme on saanut parhaimman palkinnoon mitä kuvitella saattaa. Sitä kohden, ystävät!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini