Pienet tähdet

Share |

Perjantai 20.6.2014 klo 0:02 - Merja


Ensi-ilta lähestyy... enää kenraali on ennen sitä. Tänä iltana meillä oli läpimeno. Tulimme paikalle enemmän ja vähemmän väsyneinä ja kaipasimme pientä breikkiä tähän tiukkaan treeniin, joka on hallinnut viime viikkoina elämäämme.

Tietoisina siitä, että tämän treenin jälkeen saamme viettää kolme päivää juhannuslomaa, tsemppasimme itsemme läpimenoa varten. ja se sujuikin todella hyvin.. jollain vanhalla meinasi vähän pätkiä...pätkiä...pätkiä. Mutta kokonaisuus oli aivan upea!

Meillä on tosiaan tänä kesänä pieniä, mutta kirkkaasti loistavia tähtiä mukana näytelmässä. Inarilla on jo kokemusta viime kesältä, ja kaikki sujuukin hienosti. Johannes ja Tobias ovat ensikertalaisia näyttämöllä, ja ei voi kuin ihailla heidän rohkeuttaan ja intoaan. Miten ihmeessä lapset hallitsevat noin hyvin vuorosanansa ja lavaesiintymisensä? Tulee niin hyvä mieli, kun pikku-Tobiaskin sanoo juuri oikeat sanat oikeaan aikaan. Ja hänen roolinsa kun on näytelmän lopussa aivan ratkaiseva. Tobias ei siitä hätkähdä vaan hoitaa homman kotiin. Johannes lausuu näytelmän loppusanat - ja tekee sen todella upeasti. Ja Inari.... ihanan laulunäänen lisäksi hallitset vuorosanat todella hienosti.

Miten todella hienoa on, että nuoria teatterin harrastajia on kasvamassa! Suvi ja Riikka ovat jo vanhoja tekijöitä, ja nyt heidän rinnalleen astuvat Jenna, Janne, Henna ja Axeline. Ja heidän vanavedessään seuraavat Inari, Johannes ja Tobias - näissä kaikissa nuorissa on Miinan montun tulevaisuus.

Me vanhat emme jaksa loputtomiin - olkaa sen tähden valmiina jatkamaan te nuoret. Teidän ansiostanne Miinan monttu tuottaa tulevinakin vuosina laadukasta kesäteatteria. Menneisyys on ehkä meidän, mutta tulevaisuus on teidän. Ja hetken saamme kulkea vielä yhdessä tätä tietä.<3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini