Vihdoinkin Montussa!

Perjantai 27.4.2012 - Merja

jo_vain_herra_ministeri_03-02_netti.jpg
Kauppiaspariskunta Aaro ja Aune Lötjönen
 

Tänä perjantai-iltana uhmasimme kylmyyttä ja loppuja lumen rippeitä, ja suuntasimme Monttuun treeneihin. Lavan edessä oli vielä likaista lunta, ja koko monttu oli hiukan lohduttoman näköinen, yrittäessään herätä talviuniltaan uuteen teatterikesään. Kuitenkin; harjoituksiin tuli ihan eri fiilis kun olimme oikeassa ympäristössä. Vaikka kaikki penkkirivit olivat tyhjänä, ja lavasteet kertoivat nuhjuisia muistoja vuoden takaa, niin ajatuksissamme Jaavanvaaran kylä rakentui tuohon ympäristöön - kuukauden päästä kylän rakennukset ja henkilöt heräävät eloon tuossa samassa paikassa, jossa vuosi sitten oli "vain elämää."

Voi että, miten herkullisia hahmoja Jaavanvaarassa asustaakaan tulevana kesänä! Pietari on kuin tehty ministerin rooliin ja Eeva-Maria on ilmiselvästi avustaja Oinonen - hienoa katsella heidän roolityötään! Ihaillen katselin myös A-P:n, Samin ja Leenan hahmoja, kuin myös "Putkosen veljesten". Meidän porukastamme tosiaan löytyy taitoa ja heittäytymistä erilaisiin rooleihin. Kun Markku jakaa roolit, meistä tulee yhtäkkiä jotain ihan muuta, kuin mitä normaalielämässämme olemme. Kesän ajan on vähän skitsofreeninen olo - kuin persoonallisuus olisi jakautunut... Itselläni ainakin on tänäkin kesänä selkeästi kaksi persoonallisuutta; pankin palveluneuvoja päivisin ja kiinteistövälittäjä BB-Huuskonen iltaisin - ja voitte olla varmoja, että nämä persoonat eivät vähääkään muistuta toisiaan!

Huomenna taas Monttuun - teemme raakaa työtä, jotta kaikki valmistuisi 8. kesäkuuta mennessä. Monttu saa pian katoksen ja lavasteet uusitaan - kuukauden päästä toivottavasti penkkirivit täyttyvät ja me olemme valmiina. Siitähän se sitten voi alkaa; kesä 2012 Miinan montussa! 

Tulkaa Monttuun hyvät ihmiset - eihän kesä muuten ole mikään oikea kesä! Maalaismaisemassa, kesäisessä illassa - siinä on oikea kesäteatterifiilis! Ja me kaikki - me olemme siellä teitä varten!

Tapaamisiin, ystävät!

Kommentoi kirjoitusta.

Valkopukuinen tyttö

Torstai 12.4.2012 - Merja

jo_vain_herra_ministeri_12_netti.jpg
Marjaana Lötjönen

 

Montussa on vielä paljon lunta. Se tieto masentaa joka kerta, kun pohdimme, MILLOIN pääsemme harjoittelemaan oikeaan ympäristöön. Aika kuluu.... ja meidän upeat kohtausharjoituksemme on sidottu eskarin pieneen luokkahuoneeeseen.

No, me emme voi myöhäiselle keväälle mitään, mutta sen sijaan kaikki muu on meidän käsissämme. Se, että vuorosanat alkavat sujua ilman plarin turvaa - se, että heittäydymme roolihenkilömme nahkoihin niin vahvasti, että kesäkuuhun mennessä olemme muuttuneet normaalista minästämme rooliminäksi, sekä se, että laulut on harjoiteltu niin hyvin, että ensi-illassa ne tulevat selkäytimestä. Kun me pidämme huolen näistä asioista, Taivaan Isä kyllä hoitaa tuon sääongelman.

Keskiviikoillan harkoissa shown vei minun mielestäni nimiinsä valkoisiin puettu tyttö, joka lauloi kuin enkeli. Kuvittelin hänet kesäillan lempeään tunnelmaan, ihana lauluääni kantautuen ympäristöön - ja kaikki jotka sen kuulevat, ovat vain hiljaa.... ja pyyhkivät kyyneleitä. Niin no - tämä on minun kuvitelmani, yleisön täytyy se itse kokea ja muodostaa oma mielipiteensä. Mutta Suvi, sinä olet ainakin minun enkelini. Olen ylpeä siitä, että meillä on tarjota yleisölle jotakin sellaista kuin sinä!

Myös Herra Ministeri oli aivan loistava keskiviikon treeneissä. Pietari - olet luonnonlahjakkuus, jos pitää paikkansa se, että tämä on ensimmäinen roolityösi koskaan!

Olen lähdössä lauantaina Lapin tuntureille lataamaan pitkän ja ahdistavan talven tyhjentämiä akkujani. Surun ja ikävän jälkeen tarvitsen lomaa ja rentoutumista, ja olen iloinen siitä, että  kaikki jää noin tuhannen kilometrin päähän, kun sinivalkoiset siivet vievät meitä lauantai-iltapäivänä kohti Kittilää. Minulta jää väliin kahdet treenit - se harmittaa, mutta palattuani Lapista olen toivoakseni pirteämpi ja voimaantuneempi, ja tuntuu entistä paremmalta taas jatkaa kohti pikavauhdilla lähestyvää ensi-iltaa.

Ihanaa viikonloppua ja ensi viikkoa, rakkaat ystävät! Pitäkää Jaavanvaaran puolia silläkin aikaa kun olen poissa.

Kommentoi kirjoitusta.

Kahden kuukauden kiri

Lauantai 7.4.2012 - Merja

kuka_lahtee_mukaan.jpg

Kauppias agiteeraa kyläläisiä

 

Kun tänään, lankalauantaina, taas aamun kirpeydessä kokoonnuimme eskarille treenaamaan tulevan kesän näytelmää, tajusimme, että ensi-iltaan on tasan kaksi kuukautta. Se nostatti hiukset pystyyn (siis niiltä kellä niitä on). Lauluista ei ole juurikaan mitään tietoa vielä, ja monttuun emme pääse lumen takia vielä hetkeen aikaan. Milloin opimme laulut, milloin sisääntulot lavalle ynnä muut näyttämökuvaan vaikuttavat asemoinnit. Eskari minikokoisine kalusteineen kun ei mitenkään muutu Jaavanvaaran kyläksi ainakaan minun mielessäni.

 Kohtausharjoitukset saivat kuitenkin huolet häviämään - saimme nauttia  omasta ja toisten esiintymisestä täysin rinnoin (DD!!). Voi miten upeaa työtä A-P, Leena, Sami, Veli, Reiska ja Kaitsu tekivät tänään! Eikä yhtään jäänyt jälkeen Johannan, Sinikan ja Eevojen mainiot roolityöt, ensimmäistä kertaa meidän porukassamme. Kylmimmät väreet sai kuitenkin aikaan Suvi - hänen vaikea roolityönsä onnistui ihan nappiin. Rooli, jossa ei puhuta, vaan tunnelma täytyy välittää muilla keinoin, on tosi haastava. Suvin kaunis ulkomuoto, tyhjyyteen katsovat silmät ja surullinen, autismia hipova poissaoleva olemus ei varmasti kesällä jätä yhtään katsojaa kylmäksi. Muistan kuinka Suvi tuli kesällä 2009 mukaan Simpauttajaan arkana ja hiljaisena - miten suuri on ollut muutos tämän päivän nuoreen naiseen, joka näyttää antavan koko sydämensä ja sielunsa omalle roolihenkilölleen!

Vähän jo lauleskelimme näytelmän loppulauluakin - se on niin ihana, että karvat nousevat pystyyn. Olet valinnut oikein Markku! Voin kuvitella, miten sen sävelet kaikuvat kesäillassa ja ennen kaikkea elokuun yönäytösten päätteeksi pimeässä loppukesän samettisessa tunnelmassa. 

Lähdimme kirkkaaseen auringonpaisteeseen viettämään pääsiäistä kukin tahoillemme. Rauhoitutaan ja annetaan aikaa rakkaillemme, eikä unohdeta myöskään pääsiäisen kristillistä sanomaa. Pyhien jälkeen meistä tulee taas jaavanvaaralaisia - silloin taas tavataan, ystävät!

 

Kommentoi kirjoitusta.

Tositoimiin!

Sunnuntai 18.3.2012 klo 21:17 - Merja

aune.jpg
Johanna nähdään ensi kesänä montussa 


Ilmassa on selvää kevättä. Näin totesimme Samin kanssa kun ajelimme kohti Ryttylää tänä sunnuntaiaamuna. Ja kun kevät on jo tulossa, ei kesäkään ole kaukana.

Markku oli luvannut meille valmiin käsikirjoituksen tänä päivänä ja sen myös saimme. Tietenkin se oli muuttanut muotoaan viikossa, mutta mehän tunnemme Markun.

Markku luetti meillä käsikirjoituksen läpi, ja siinä matkan varrella roolijako loksahteli kohdalleen. Aiemmin suunniteltu ei enää tuntunutkaan parhaalta vaihtoehdolta, vaan joku toinen sopikin paremmin jonkun roolihenkilön nahkoihin. Kello 10 ja 14 välillä kuviot asettuivat kuitenkin kohdalleen ja roolijako selvisi.

Voi että meillä oli hauskaa! Jälleen kerran saimme hämmästellä toistemme kykyä eläytyä ja heittäytyä. Olemme viettäneet monttukesää porukassa jo monta vuotta ja tehneet erilaisia rooleja, mutta aina meistä jokaisesta löytyy uutta annettavaa ja uusia piirteitä. Olemme kuin kameleontteja - vaihdamme väriä vaivatta silloin kun se on tarpeen. Oikeastaan on aika upeaa huomata, miten pystymme muuntautumaan erilaisiin rooleihin, vaikka emme ole edes ammattilaisia. Markku - se on kaikki sinun ansiotasi. Olet kouluttanut meitä kovalla kädellä, kuitenkaan unohtamatta positiivista palautetta silloin kun siihen on ollut aihetta. Siksi me uskallamme. Rinta rottingilla astumme lavalle, ja tiedämme, että olemme saaneet oppimme yhdeltä parhaista.

No niin, nyt sitten tositoimiin! Nyt on alettava päntätä vuorosanoja päähän, sillä aika rientää ja ensi-ilta lähestyy. Ja mitä pikemmin voimme jättää plarit pois käsistämme, sitä paremmin voimme heittäytyä rooliimme.

Voi että miten hauska näytelmä meillä on! Varatkaa nyt ihmeessä lippunne ajoissa - tulkaa nauttimaan kesän ehdottomasta huumoripläjäyksestä - Jaavanvaaran kylä odottaa tukeanne!

Kommentoi kirjoitusta.

BB vai DD?

Sunnuntai 11.3.2012 klo 19:51 - Merja

markku_veijari.jpg
Markku - ensi kesän tekstin takana 


No - molemmat nähdään tulevana kesänä Miinan montun lavalla.

Tänään saimme ensimmäisen version käsikirjoituksesta ja pidimme ensimmäiset lukuharjoitukset. Rooleja ei vielä jaettu - Markku miettii vielä viikon, ja osviittaa antoi kässärin läpi lukeminen. Erilaisia roolihenkilöitä - erilaisia näyttelijöitä... siitä ne palaset loksahtelevat kohdalleen viikon kuluessa Markun mielessä - ja sitten apinan raivolla vuorosanoja lukemaan! Kesäkuun 8. päivä on ihan hirrrrveän lähellä.

En halua paljastaa Jaavanvaaran kesästä ja kesäloman viettäjistä yhtään enempää - mutta sen lupaan, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan. Jo ensimmäinen lukuharjoitus sai vatsalihakset kipeiksi naurusta ja mielikuvitus alkoi rakennella kohtauksia Montun näyttämölle. Sula, lumi, sula!  Anna, Taivaan Isä, aikainen kevät; me tarvitsemme sitä nyt erityisen paljon! Meidän pitää luoda lavasteisiin Jaavanvaaran kylä, ja hioa kohtauksia ja lauluja uudelleen, uudelleen ja uudelleen.... eikä aikaa ole paljon.-

 On se merkillistä; olo saattaa olla masentunut ja ahdistunut, eikä mikään kiinnosta - mutta kun näytelmän käsikirjoitus on valmis ja roolit jaetaan, kaikki muuttuu. Näyttämölle astuu ihan toisenlainen ihminen. Ja se toisenlainen ihminen elää ja hengittää kesäteatterista läpi koko kesän - surut ja huolet joutuvat jäämään endorfiinimyrskyn jalkoihin. Kun yleisöä alkaa valua katsomoon puoli tuntia ennen esitystä, tulee se tunne: tämä on minun juttuni - tätä minä haluan tehdä! Ja jos yleisöön välittyy edes hitunen siitä tunteesta, niin silloin tämä kaikki on kannattanut...

Ai jaa - että mitä tarkoittaa BB ja DD? Enpäs kerrokaan... Tulkaa katsomaan kesä- tai elokuussa, kyllä se sitten selviää.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Ajatuksen ääni

Torstai 1.3.2012 klo 21:22 - Merja

koirat_lenkilla.jpg
Chihuahua ja tanskandoggi

 
Karkauspäivän iltana improilimme taas Ryttylässä. Ensin tehtävämme oli pukea sanoiksi kaverimme ajatukset. Kyllähän se menetteli niin kauan kuin ihminen ajatteli ihmisen ajatuksia - mutta sitten kun piti mennä chihuahuan nahkoihin ja pukea sanoiksi sen ajatuksia kun vastaan tuli tanskandoggi - se oli haasteellista, mutta näin kevään kynnyksellä koiran ajatukset saattoi arvata ja niin ollen ne oli helppo pukea sanoiksikin.

No koirat vielä menettelivät - mutta kun piti esittää kahta kissaa, jotka hieroivat tuttavuutta, tehtäv ä himpun verran vaikeutui. Leenat vetivät kissaroolit kuitenkin hienosti. Minun oma Sami-hauvani oli sen sijaan kevään villiinnyttämä ja se haisteli jokaisen mahdollisen paikan - eikä totellut vaikka miten komensin. Tosin se yritti hyvittää kaiken nuolemalla ja kiehnäämällä, mutta se ei tehonnut minuun, joka olin hiki hatussa kiskonut koiraani hihnassa, häveten sen loppumatonta halua haistella muiden koirien jätöksiä - varsinkin jos niissä oli narttukoiran hajua. Hyi Sami!! Tuhma koira!

Onneksi tilanne rauhoittui pienen tauon jälkeen ja pääsimme kertomaan tarinoita elävästä elämästä. Tarinan kerrontaa tosin haittasi se, että sivulliset koko ajan huutelivat asiaan kuulumattomia sanoja vieraista pöydistä. Mutta kun ihan pokkana otettiin nuo sanat mukaan tarinaan, siitä tulikin jotain hulvattoman hauskaa. Markku kun määräsi meidät jatkamaan tarinaamme ilman mitään miettimisaikaa - ja uuden sanan piti olla repliikin ensimmäinen, josta tarina sitten jatkui. Huh-huh! Esittäjille tuli hiki - kuulijoille vatsalihakset kipeiksi naurusta.

Nyt saimme puolitoista viikkoa lomaa... Markku lupasi, että 11. maaliskuuta meillä on jo näytelmä! Tarkoitit varmaan, Markku, että näytelmän ensimmäinen versio on ehkä silloin valmis. Hyvä niin. Mutta me tunnemme sinut - muutat, vähennät ja lisäät aina ensi-iltaan saakka. Ja sinä tunnet meidät - me hoidamme homman joka tapauksessa, teet mitä muutoksia tahansa! Saat taas tulevanakin kesänä olla ylpeä meistä. Sitähän sää kysyit.

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Ishi

Sunnuntai 19.2.2012 klo 19:58 - Merja

ishi-picture.jpg
 
Olen Ishi. Synnyin intiaanikylässä kuutamoisena yönä, preerian öisten äänien toivottaessa minut tervetulleeksi tähän maailmaan. Perinteiden mukaisesti isäni, intiaanipäällikkö Istuva Härkä nosti minut kohti kuuta, samalla laulaen ikiaikaista heimomme laulua. Intiaanineidot tanssivat ympärilläni juhlistaen hetkeä, jolloin sain nimeni - Ishi.
 
ishin_syntyma.jpg
Ishin syntymäjuhla
 
Lapsuusvuoteni kuluivat kylässämme kuin siivillä, ja pian koittikin päivä, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa mukaan metsästysreissulle. Olinpa todella ylpeä sinä aamuna kun lähdimme! Illalla oli pidetty asian kunniaksi juhlat nuotion ympärillä - vanhemmat heimomme jäsenet tanssivat perinteisen tanssin, jolla he pyysivät hengiltä minulle metsästysonnea. Ja niinpä sain illan tullen tuoda isälleni maljassa ensimmäisen itse ampumani biisonin verta! Jokainen metsästysseurueen jäsen vuorollaan joi maljasta - ja minusta oli tullut mies. Minun ei tarvinnut enää jäädä naisväen kanssa kotiin kun miehet lähtivät metsästämään biisoneita.
 
ishi_metsalle_lahto.jpg
Metsälle lähtö
 
Koittipa sitten se päivä, kun kohtasin oman, ihanan Pocahontasini, ja hänen silmiinsä kerran katsottuani tiesin, että meidät on tarkoitettu yhteen. Ja niinpä eräänä iltana kysyin häneltä, haluaisiko hän muuttaa kanssani samaan telttaan asumaan ja jakaa elämänsä kanssani. Sain myöntävän vastauksen, ja pian sen jälkeen rumpujen ja muiden instrumenttien soidessa hänestä tuli vaimoni perinteisin menoin.
 
ishi_haat.jpg
Ishin häät
 

No, elämä ei sitten mennytkään ihan niinkuin olin olettanut. En käy tässä kertomaan noista vaikeista vuosista, vaan kerron siitä, mihin kaikki se minut johti. Eräänä päivänä vain löysin itseni paljain jaloin, likaisissa vaatteissa ja nälkäisenä, kävelemästä Orovillen kaupungin pääkatua, itsekään tietämättä, miksi. En vain osannut pysähtyä, en tiennyt miksi pysähtyisin - minun oli vain käveltävä eteenpäin. Kaupunkilaiset kerääntyivät kadun varsille katsomaan - oli uusi, outo ja erilainen. Orovillessa ei oltu totuttu erilaisuuteen, ja ennakkoluulot istuivat tiukassa. Ja sitten eräänä päivänä... minut pidätettiin ja heitettiin yksinäiseen selliin. Käperryin nurkkaan ja yritin olla kuulematta kaikkia noita pelottavia ääniä... niitä kuului muista selleistä, kun vangit ja mielipuolet huusivat ja itkivät; ja niitä kuului ulkoa, suurelta preerialta. Ulvontaa, karjuntaa, kuiskintaa, raapimista,

Lue lisää »

2 kommenttia .

Haittaaks se?

Maanantai 6.2.2012 klo 20:45 - Merja

 

milja_2012-02-05.jpg

Milja ja Miljan improperhe 


... vaikka mittari näyttää 30 pakkasastetta? Hetken aikaa mietin tätä sunnuntaiaamuna 05.02. kun oli aika startata kohti Ryttylää ja improharkkoja. Tulin siihen tulokseen, että eihän se haittaa, jos auto vaan suostuu lähtemään käyntiin - ja se suostui.

Aloitimme eskarin tiloissa, ja meidät jaettiin perheisiin. Perheet olivat hyvin erilaisia ja niihin kuului hyvin erilaisia jäseniä. Jokainen perhe esitteli yksitellen kokoonpanonsa, kertoen keitä perheeseen kuului ja mikä oli heidän keskinäinen suhteensa. Porukkaan kuului useampiakin taiteilijasieluja, laivakokki, hieroja, sairaanhoitaja, bisnesnainen, mahtisuvun matriarkka ja monta muuta persoonallisuutta. Perheet joutuivat tiukkaan tenttiin, kun heille esitettiin ajoittain hyvinkin henkilökohtaisia kysymyksiä - ja paljastettiinpa myös tarkoin varjeltuja salaisuuksia. Toivottavasti eskarin seinien sisäpuolella vallitsee vaitiolovelvollisuus, niin etteivät siellä kerrotut paljastukset komeile Seiskan sivuilla ensi viikolla!

Puoliltpäivin siirryimme liikuntasaliin. Siellä perheet jatkoivat yhteistyötään - tehtävänä oli kehittää omaan perheeseen liittyvä tarina kortissa olevasta kuvasta. Ja jottei olisi liian helppoa, niin esitykseen piti sisältyä yksi laulu ja yksi tanssi. Huh!!! Ja Markku antoi taas ruhtinaalliset viisi minuuttia valmistautumisaikaa. Mutta jos se oli tehtävä, niin sehän tehtiin! Tuloksena oli upeita esityksiä! Nuoripari, joka kiivaan yhteenoton jälkeen teki suuren sovinnon - taiteilija, joka sai taulunsa myydyksi huikeaan hintaan - suvun vanha matriarkka, joka päätti muuttaa Brasiliaan nuoren rakastajansa luo - ja olipa siellä myös vanhapiika, joka haikeudella muisteli nuoruutensa "hairahdusta"; rakasta poikaansa, jonka valokuva oli löytynyt ullakolta. Miten paljon tunteita meistä löytyikään!

En voi mitään sille, että ehdoton suosikki ja ilonaihe tänä talvena on minun mielestäni ihana Milja! Pieni tyttö isojen aikuisten seurassa - ja rohkeasti ja innokkaasti hän osallistuu jokaiseen tehtävään - ja onnistuu kaikessa todella upeasti! Miten hieno juttu, että Miinan monttuun kasvaa uutta sukupolvea, jotka toivottavasti jatkavat perinnettä sitten, kun me nyt viisikymppiset emme enää jaksa, tai emme kerta kaikkiaan muista, mitä lavalla pitäisi sanoa. Tässä kohdassa katsomme teihin Suvi, Emilia, Veera, Jasmine ja Milja - te olette osoittaneet että eipä hätää mitään; Minan monttu elää jatkossakin!

Ala vaan kirjoittaa näytelmää Markku - kun kesäkuu koittaa, me nousemme lavalle ja annamme tekstillesi elämän. Sitähän sä kysyit.

Kommentoi kirjoitusta.

Taivas varjele, mitä sieltä tulee!

Tiistai 24.1.2012 klo 22:30 - Merja

100-vuotias_kaapio.jpg

Ulkolainen asiantuntija kertoo yleisölle omalla omituisella kielellään, että vieressä istuu 100-vuotias kääpiö, joka polttaa piippua. Kuvasta häivytetty tulkki yrittää kääntää luentoa suomeksi yleisölle.


 

Kun sopivassa pakkasessa ja sopivassa odotuksensekaisessa mielentilassa kokoonnuimme Ryttylän eskarille tiistai-iltana 24.01.12, monikin varmaan pohti, mitä on tulossa talven ja kevään aikana. Mitä uusia ideoita on Markulla, miten joudumme laittamaan itsemme likoon tänä keväänä, kun Markku odottaa meiltä taas jotakin enemmän kuin vuosi sitten? Onhan tuleva kesä jo neljäs Markun ohjauksessa, ja hän on oppinut tuntemaan porukkamme vahvuudet ja heikkoudet.

Ensin meidät jaettiin ryhmiin, ja 10 min ajan saimme miettiä, keitä olimme ja kohtasimmeko toisemme saunassa, sellissä, ladossa vai pimiössä. Emme saaneet käyttää ei-sanaa, mutta sen sijaan annettiin muutama lause, jota oli pakko käyttää esittämässämme kohtauksessa. Esityksistä tuli tosi hauskoja, ja erityisesti minun mieleeni jäi pikku-Miljan loistava esiintyminen ja yleensä sopeutuminen isompien porukkaan. Mikä mieletön rikkaus meillä on siinä, että porukassamme on niin eri-ikäisiä harrastajia! Viime kesänä saimme Veeran - tulevana kesänä toivottavasti Miljan ja Jasminen. Ja niin - Veerahan on jo vanha tekijä ja mukana myös tänä vuonna.

Pienen tauon jälkeen jatkettiin. Otettiin parit, joista toinen esitelmöi määrätystä aiheesta yleisölle tuntemattomalla kielellä - ja toinen tulkkasi tuon sanoman yleisölle, tietämättä etukäteen mikä oli esitelmän aihe. Voitte uskoa että se oli hauskaa!!! Valitettavasti jouduin itse poistumaan paikalta vähän kesken - jäi näkemättä varmaan tosi upeita esityksiä!

En voi muuta kuin iloita siitä, että se alkaa taas.... intohimoni, suuri rakkauteni - kesäteatteri!!! Minun kohdallani viime kuukaudet ovat olleet suruntäyteisiä, ja siksi tervehdin ilolla ja rakkaudella kaikkia ystäviä, jotka viette minut taas kohti kevättä ja uutta monttukesää - elämähän se on joka voittaa!

Kommentoi kirjoitusta.

Iloinen myrskynheittäjä

Maanantai 16.1.2012 - Jussi

emppu_ja_vertti.jpg

Emppu ja Vertti


 

Vuosi alkoi lupaavasti. Paikalla oli viisi uutta kurssilaista ja monta vanhaa konkaria oli palannut taukovuoden jälkeen takaisin. Vielä kun saadaan puuttuvat henkilöt paikalle, niin vahvuus on noin 25 oppilasta. Kyllä tällä porukalla saadaan ihmeitä aikaan kesään mennessä.

Aluksi kerättiin viime vuoden Vain elämää- esityksen ja ilmaisutaidon plussat ja miinukset. Viime vuoden plussia olivat mm. yhteishenki, ryhmä, oli hauskaa, terapeuttista, monipuolisuus, laulaminen, tytöt (pikkumummot) ja tietenkin hyvä teksti ja ohjaus. Miinuksia ei paljon tunnistettu.

Ensi kesän näytelmää varten kartoitettiin osallistujien erityisosaamista ja suosikkinäytelmiä. Aineksia löytyy, vai miltä kuullostaa eksynyt insinöörisuunnistaja näytelmässä Iloinen myrskynheittäjä.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Terveisiä tauolta

Lauantai 26.11.2011 klo 20:54 - Merja

Joulu on tulossa. Se tarkoittaa myös että syksyn mittainen tauko kesäteatteritoiminnassa on kohta ohi. Kun joulu ja uusivuosi on vietetty, niin me tulemme taas!

Merkillistä, miten loppukesän helpotuksen huokaukset ovat nyt vaihtuneet uuden kevään ja kesän odotukseen. Elokuussa tuntui, että nyt takki on niin tyhjä, ettei ole mitään annettavaa kenellekään. Muutama kuukausi kynttilöitä, kissan pehmeää turkkia ja villasukkia, ja niin on mieli alkanut taas palaa näyttämölle, yleisön eteen!  On se kummallinen tauti - se ei parane ennenkuin taas kuulen yleisön aplodit ja ajelen kotiin onnistuneen esityksen jälkeen. Vasta silloin tunnen taas eläväni - talviunet on uneksittu ja uusi monttukesä sykkii elämää.

No, vietetään ensin rauhallinen joulu itsekukin - nautitaan rakkaista ihmisistä ja läheisyydestä. Sitten toivotetaan tervetulleeksi uusi vuosi 2012....... mutta sitten suunnistetaan vauhdilla kohti tiivistä harjoittelukautta ja edelleen kohti uutta monttukesää!

No, tässä vain pikaiset terveiset harmaasta syksystä ja kesäteatterin puremasta sydämestäni. Kun uusi harjoituskausi alkaa niin silloin saatte taas blogin kautta seurata hullunhauskan porukkamme matkaa kohti Miinan montun näyttämöä. Pysykää kanavalla.

Kommentoi kirjoitusta.

Kiitoksen aika

Lauantai 20.8.2011 klo 1:13 - Merja

 

 

 

 

 

vain_elamaa_ryhmakuva_l500.jpg

Istun kotisohvalla kellon raksuttaessa jo lauantain aamuyötä. Mieli on helpottunut - tai no niin.... toisaalta se on niin kovin haikea. On helpotus että kesä on teatterin osalta ohi ja kaikki on sujunut hyvin. Mutta on niin haikeaa taas jättää kaikki taakseen ja jäädä odottamaan, ovatko kaikki rakkaiksi tulleet ystävät mukana ensi kevään koittaessa.

Kiitos Markku, Mari ja Kaisa - teidän ansiostanne näytelmästä tuli se mikä tuli. Kiitos järjestysmiehet - muistitte aina tuoda kahvia ja makkaraa meille näyttelijöille - ja aina me nälkäisinä odotimme teitä väliajan alkaessa. Kiitos puffetin pitäjät - te huolehditte siitä että yleisö sai väliajalla virkistävät pullakahvit. Kiitos Jan - sinun ansiostasi kaikki biisit alkoivat juuri silloin kun pitikin, ilman että meidän olisi täytynyt aina jännittää meneekö kaikki kohdalleen. Kiitos Emilian ja Veeran vanhemmille ja muille tukijoukoille, että uupumatta jaksoitte kuljettaa meidän nuoria tähtiämme ensin harjoituksiin ja sitten esityksiin. Kiitos Taivaan Isälle, joka antoi hienot ilmat - kertaakaan emme joutuneet esiintymään kaatosateessa.

Niin- tämän kesän onnistuminen oli kaikkien teidän - ja meidän - käsissä. Yhdessä me onnistuimme - jokainen lenkki oli ehdottoman tärkeä. Kiitos siis kaikki rakkaat ystävät - me katsomme pikkuhiljaa jo tulevaan vuoteen 2012. Suunnataan sinnekin yhdessä - ja taas ensi kesänä tavataan Miinan montussa!

Kommentoi kirjoitusta.

Myös kesä tää kohta taakse jää....

Sunnuntai 7.8.2011 klo 19:52 - Merja

 

Niin on kesä kulunut ja ollaan elokuussa... Vain elämää esitetään enää viisi kertaa ja sitten "kesä tää kohta taakse jää." Väsynyt mutta onnellinen - se on varmaan aika monen olotila nyt kun esitykset ovat loppusuoralla. Olemme onnistuneet - siitä ei ole epäilystäkään. Tosin kesään on mahtunut pieniä mokiakin - täydellinen blackout on yllättänyt varmaan meistä jokaisen ainakin kerran kesän aikana. Silloin on ollut iso apu Markun neuvosta: jos joku unohtaa vuorosanat, homman pitää jatkua - kaverin on silloin pelastettava tilanne ja jatkettava esitystä seuraavalla repliikillä. Näin se homma toimii!

Jokainen on varmasti ollut joskus väsynyt tai alavireinen kesän aikana, ja kotiinjääminen on ehkä jonain päivänä houkutellut enemmän kuin monttuun lähteminen. Mutta kun katsomo on täyttynyt yleisöstä, joka odottaa kokevansa hienon kesäteatterielämyksen, on väsymys ollut kuin poispyyhkäisty. Kun astumme näyttämölle yleisön eteen, muistamme taas minkä tähden tätä teemme, ja annamme itsestämme kaiken - ja vielä sitäkin enemmän. Ja esityksen jälkeen kun kumarramme ja kuulemme aplodit, jotka kutsuvat lavalle jopa kolmatta kertaa, olemme varmasti jokainen onnellisia siitä, että taas kerran olemme antaneet yleisölle sitä mitä he ovat tulleet hakemaan.

Syksyn tullen kaikki kanssaihmiset yleensä aloittavat jonkun harrastuksen; kansalaisopistoihin jonotetaan, jotta syksyyn ja talveen tulisi jotain tekemistä ja piristystä. Silloin minä käperryn kotiin ja silittelen kissan pehmeää selkää - minun harrastukseni, joka vie minut kokonaan kevään ja kesän ajaksi, on nyt hengähdystauolla. En kaipaa syksyyni mitään harrastusta - enkä sitä jaksaisikaan. Muutaman kuukauden kerään voimia, poltan kynttilöitä ja kudon ehkä sukkia - mutta kun vuodenvaihde lähestyy, alan malttamattomana odottaa tammikuuta. Silloinhan alkaa uusi Ilmaisutaidon kurssi ja sen jälkeen Monttukesä 2012! Ja minä olen taas valmis.

Kiitos rakas yleisö ja rakkaat näyttelijä- ym.ystävät!! Kiitos kesästä 2011 - me teimme sen.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Me teimme sen!

Lauantai 18.6.2011 klo 21:45 - Merja

 

Ensi-ilta on takanapäin! Fiilis on hyvä... ei - se on liian lievä ilmaus.. fiilis on loistava!!! Jos kenraali menikin vähän niinkuin pieleen, niin väliäkö sillä - kaikki sujui ihan nappiin silloin kun se oli kaikkein tärkeintä! Eli ensi-illassa parisataapäinen yleisö sai sen mistä oli maksanut - upean kesäteatterielämyksen. Eikä tämä ole vain meidän näyttelijöiden mielipide, vaan saimme Markulta tosi hyvää palautetta, joten se on ihan totta! Me venyimme parhaimmillemme silloin kun sitä meiltä odotettiin!

Mutta emmehän olisi keskenämme tähän pystyneet, emme tietenkään. Suurin kiitos siitä kaikesta kuuluu ilman muuta Markulle. Läpi talven ja kevään Markku on puristanut meistä enemmän ja enemmän. "Mä tiedän että te osaatte... miksi tehdä seiskan arvoista teatteria kun te pystytte tekemään kympin arvoista?" Joskus tuntui että "hei kuules nyt, me olemme vain harrastajia, älä vaadi meiltä liikaa", mutta  Markun luottamus meidän kykyihimme ajoi kerta kerralta eteenpäin. Ja niin tulimme lopulta tähän hetkeen - kesäkuun 17.päivä oli tullut ja ensi-ilta oli edessä. Me olimme valmiit - vihdoinkin olimme valmiit!

Yleisöä tuli ennä tysmäärä, ja meihin se toi ihan uutta innostusta - tämä yleisö saisi kokea upean kesäteatterielämyksen! Kaikki pistivät parastaan, ja enemmänkin kuin parastaan - olimme parempia kuin koskaan ennen. Markku, olimmehan sinulle velkaa sen, että tämä Vain elämää -maailman ensi-ilta onnistui 110-prosenttisesti! Kiitos että laitoit meidät ylittämään itsemme ja haastamaan osaamisemme! Olethan ylpeä meistä nyt, olethan?

Mari ja Kaisa -ilman teitä esityksemme olisi ollut vain puolikas. Sen tähden kiitämme teitä sydänlämpöisin halauksin siitä, että jaksoitte tsempata meitä lauluissa ja tansseissa siitäkin huolimatta, että meillä joskus tuntui olevan kaksi vasenta kömpelöä jalkaa ja olematon sävelkorva, höystettynä vielä noin kymmenellä eritasoisella lauluäänellä.

Mutta me teimme sen - kaikki yhdessä! Kesä jatkuu, ja esitykset jatkuvat - rakas yleisö, me odotamme teitä! Tervetuloa aitoon kesäteatterifiilikseen - tervetuloa Miinan monttuun!!!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Me ollaan sankareita kaikki

Tiistai 14.6.2011 klo 23:29 - Merja

 

Tämä otsikko tuli mieleen, kun Mari pyysi keksimään jonkun laulun, joka aina lauletaan ennen esitystä. En tarkoita että tämä olisi se laulu, mutta se vaan tuli mieleen...

Pitkä harjoittelujakso alkaa olla takana - on harjoiteltu talven pakkasilla, kevään saapuessa, ja tietysti alkukesän helteessä. Ja nyt on käsillä ne vihonviimeiset harjoitukset - kesäsateen säestyksellä. Ilta illan jälkeen, sunnuntai sunnuntain jälkeen, olemme tulleet Monttuun - usein väsyneinä ja uupuneina, mutta aina valmiina astumaan rooliin. On kymmeniä kertoja hiottu lauluja ja tansseja, luettu tekstiä koko kevät, ja kyllä vaan - nyt on valmista. Kaksi läpimenoa enää, ja sitten ensi-ilta!

Kun mietin sitä, miten olemme selviytyneet itsekukin viime talvesta ja keväästä - sopeutuen yhä kasvaviin  vaatimuksiin, asettuen rooliin ja rakentaen sitä kerta kerralta enemmän sellaiseksi kuin Markku on sen tarkoittanut - en voi olla sanomatta "me ollaan sankareita kaikki". Aina ei ole ollut helppoa, aina ei motivaatio ole ollut huipussaan - mutta aina olemme hoitaneet homman kotiin - viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Olemme tehneet valtaisan työn - Markku, Mari, Kaisa ja me näyttelijät!  Senpä tähden meillä on tarjota tämän kesän yleisölle jotain aivan huikeata - maailman ensi-ilta näytelmästä Vain elämää!

Rakkaat näyttelijäystävät - me teimme sen! Emme piitanneet hyttysistä, helteestä, ukkosesta, sateesta, myöhäiseen iltaan kestävistä treeneistä, ohjaajan kritiikistä... pyrimme aina vain parempaan - ja onnistuimme!

"Me ollaan sankareita elämän - ihan jokainen."

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Viimeistä viikkoa viedään

Perjantai 10.6.2011 klo 23:43 - Merja

 

Tänään, 10.06. on tasan viikko ensi-iltaan. Perhoset lentää läpyttelevät itsekunkin mahassa ja samalla haluamme kiihkeästi siirtää ajan kulkua viikon päähän, jotta saisimme vihdoinkin esiintyä oikealle yleisölle. Näytelmä on enää loppusilausta vailla - Markku hioo pieniä yksityiskohtia niin että viikon päästä ei esitys ole vain hyvä - se on kiitettävä - loistava, nautittava!

Tänään pääsimme toisella puoliajalla oikein hyvään vauhtiin - kaikki pistivät parastaan. Ehkä asiaan oli osallinen myös virkistävä sadekuuro, joka oli todella tervetullut tuskaisen hellepäivän jälkeen. Tikanpojat sirkuttivat pesässään ihan taukoamatta - yritetään olla hermostumatta niihin; onhan se aivan ihanaa kun saamme seurata lintujen perheen perustamistouhuja niin läheltä - ainakin minun mielestäni.

Sunnuntaina jatketaan - Reiska tosin on silloin tuoreimman lapsenlapsensa ristiäisjuhlassa, mutta pitkin hampain Markku lupautui paikkaamaan. Voin vain kuvitella miten vastenmielinen tehtävä se Markulle on, kun vastanäyttelijänä on Maija...

Kun tammikuussa aloitimme uuden monttukauden, tuntui ensi-ilta olevan valovuosien päässä. Talvi ja kevät mennyt improillessa, hömpötellessä, nauraessa, vuorosanoja lukiessa ja ankarasti harjoitellessa. Senpä tähden alamme nyt olla valmiit - tervetuloa rakas yleisö! Aito kesäteatteritunnelma odottaa - tulkaa rentoutumaan ja viihtymään. Tulkaa alkukesän vihreään tunnelmaan, juhannusruusujen ja sireenien tuoksuun - tai loppukesän leppoisaan hämäryyteen, kun vilja kypsyy pelloilla ja illat ovat sametinpehmeitä. Me teemme kaikkemme sen eteen että voitte nauttia Etelä-Suomen parhaasta kesäteatterista! Tervetuloa - nähdään Montussa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Kohti ensi-iltaa

Tiistai 24.5.2011 klo 0:02 - Merja

mallisuoritus_l500.jpg

Markku näyttää Reiskalle mallisuorituksen.

 

Kevät on jo pitkällä - itse asiassa se on kääntymässä kohti kesää. Ja se tarkoittaa sitä, että ensi-ilta lähenee. Eikä siinä mitään - me olemme valmiit. Tai ainakin melkein.

Hyttysten paljous on suoraan verrannollinen harjoituskertojen määrään. Ja tänään huomasimme, että treenit vähenevät uhkaavasti - sen verran paljon hyttysiä parveili montun pohjalla, kun yritimme treenata lauluja ja tansseja.

Miinan myssyn päälle oli kertynyt hirveä määrä vettä, ja katos uhkasi painua uhkaavasti. Mutta hätiin ehätti Kaitsu Rahkonen, joka urheasti kiipesi lavasteiden katolle letkuineen - ja niin alkoi vesi lorista maahan, vapauttaen Myssyn kantamastaan taakasta.

Laulut ja tanssit sujuivat jo mukavasti (kiitos Marin ja Kaisan), ja aloimme itsekin uskoa osaamiseemme. Mutta Markkuhan on aina Markku. Eli lisäyksiä alkoi tulla vauhdilla, kun Hyvönen pääsi irti. Eipä silti - Puskamummot olivat todella fantastiset! Ihanat nuoret taitajamme, Suvi, Vertti ja Emppu, omaksuivat heti uudet roolinsa ilman mitään vaikeuksia. On se hienoa, että meillä on niin taitavia nuoria naisia porukassamme!

Jotenkin on sellainen fiilis, että tämän kesän näytelmä räjäyttää pankin. Tulkaa ihmeessä kaikki katsomaan - nyt saatte varmasti vastinetta lippurahoillenne! Saatte nauraa vedet silmissä - joskus myös vakavoitua suurien tunteiden edessä. Kesäteatterinautinto on kuitenkin taattu - kaikki siis Miinan monttuun tänä kesänä!

"Vain elämää, ei sen enempää - myös kesä tää kohta taakse jää."

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Harva meistä on rautaa - yhdentekevää!!

Maanantai 18.4.2011 klo 20:37 - Merja

 

lauluharkat.jpg

Mari opastaa Jukkaa ja tyttöjä

Palmusunnuntain treenit aloitettiin lauluharjoituksilla, joita Mari oli vetämässä. Kaksi tuntia laulettiin ja aika hyvältä se varmaan kuulosti - ainakin omiin korviimme. Väistämättä tuli mieleen, että paljon on edessä työtä seuraavan kahden kuukauden aikana - vuorosanojen lisäksi pitää oppia laulut ja tanssit - siis paljon isompi työ kuin edelliskesinä. Ja kuitenkin olimme niin innoissamme - yhteen ääneen hehkutimme, että nyt on tulosssa ihan loistava kesä!

Kun Mari poistui paikalta ja Markku saapui, aloitimme kohtausharjoitukset. Eskarin puitteet tosin olivat vähän puuttelliset, mutta kun oikein heittäydyimme näytelmään, niin helposti se muuttui Melamäen mökin pihapiiriksi.

Harjoitustahti tihenee, ensi-ilta lähestyy... Miten ihmeessä kaikki on valmista 17.06.? Ja kuitenkin tiedämme, että valmista on. Laulut osataan, tanssit hallitaan ja vuorosanat tulevat jo selkäytimestä. Montussa on vielä lunta mutta kunhan se sieltä sulaa ja pääsemme treenaamaan sinne, esitys muuttuu yhä todemmaksi. Ja touko-kesäkuussa Monttu on toinen kotimme - tai oikeastaan ensimmäinen... täällä toisessa käymme vaan nukkumassa. Onko se rankkaa?? On varmasti - ja silti en voisi enää kuvitella kesää ilman Miinan montun lavaa, ahdasta taustatilaa ja miljoonan hyttysen armeijaa, joka käyttää ravinnokseen meitä esiintyjiä. Kesäilta - se koostuu esiintymisestä, aplodeista, väliajalla tarjotuista grillimakkaroista ja laskevasta auringosta, jonka säteet osuvat auton tuulilasiin, kun ajan kotiin myöhään illalla onnistuneen esityksen jälkeen.

Ilman Montun haapojen havinaa, hyttysten ininää ja ainutlaatuista tunnelmaa ei minulla enää voisi olla kesää laisinkaan... Monttua elän ja hengitän, kun rankasta päivätyöstäni pääsen... Uudistuneena ihmisenä palaan kotiin, kun harjoitus tai esitys on ohi - ja siksi jaksan. See you next monday!

 

Kommentoi kirjoitusta.

Tositoimiin! Mutta huumoria pittää olla...

Maanantai 11.4.2011 klo 18:45 - Merja

bye_bye_baby.jpg

Bye bye baby harjoitukset

Hieno keväinen sunnuntaiaamu - ja porukka pirteänä Ryttylässä klo 10. Aloitimme lukuharjoituksilla, ja sen jälkeen aloimme ihan aikuisten oikeesti harjoitella. (Suvi, Emilia ja Veera - koskee se teitäkin, vaikka ette aikuisia olekaan...)

Kävimme läpi kohtauksia - lähinnä niitä, joihin liittyi laulua, jotta saimme käsityksen siitä, miten musiikki ja muu ilmaisu kytkeytyvät toisiinsa. Kaisa oli tehnyt hienoa koreografiaa yhtä laulua varten, ja sitä käytiin porukalla läpi. Reiskan osalle oli Markku langettanut aika monta laulunumeroa, ja minun mielestäni hienoin juttu oli se, kun Reiska lauloi ne kaikki yhtään epäröimättä, ja kun Markku sanoi, että "Reiskalla onkin aika monta laulua", niin Reiska tokaisi siihen: "Joo, ja ikinä en oo laulanu!" Ei sitä uskoisi, Reiska, hienosti vedit!

Aina kun uusi monttukausi alkaa, toivotaan, että itsekukin olisi vähän taas kehittynyt sitten edelliskesän. Tänä keväänä ei minun mielestäni ole epäilystäkään siitä, kuka on kokenut ihan valtaisan positiivisen muutoksen verrattuna toissakesään, jolloin hän oli viimeksi mukana - se on SUVI!  Ujo, hiljainen tyttö vuonna 2009 - ja tänä vuonna ihana nuori nainen, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen, löytää sanat joka improkohtaukseen hetkeäkään miettimättä, ja jota katsellessa väistämättä tulee mieleen, että tästä tytöstä kuullaan vielä. Go Suvi go!

Ja tottakai olemme iloisia Veerasta! Pirteä, eläväinen tyttö on vuoden 2011 Kesävertti - ihanaa kun tulit meidän porukkaan!!!

Nyt alkaa sitten taas oikea monttuelämä - meillä jokaisella on päivätyö, mutta kaikki vapaa-aika on annettava monttuelämälle. Pian pääsemme varsinaiseen Monttuun harjoittelemaan, ja silloin sen aina tuntee - taas mennään kohti uutta kesää! Kohta katsomo täyttyy yleisöstä ja aplodit raikuvat. Huhtikuun harjoituksista aina elokuun viimeiseen yönäytökseen, minun sydämeni sykkii Miinan montulle - se on minun intohimoni, henkireikäni ja kesärakkauteni. Kerta toisensa jälkeen astua näyttämölle ja tuntea, että nuo kaikki ihmiset, jotka ovat maksaneet siitä, että saavat nauttia oikeasta kesäteatterista, saavat täydellistä vastinetta lippurahoilleen. Vähempi ei riitä - teatterille on annettava itsensä ihan kokonaan - ja niinhän me teemme.

Kaikukoon laulu, soitto ja nauru taas palmusunnuntaina!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta.

Melamäen sukua ja muita kyläläisiä

Keskiviikko 6.4.2011 klo 19:09 - Merja

 

Huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina saimme tutustua moniin uusiin tuttavuuksiin, joiden kanssa tulemme viettämään kesän melko tiiviisti. Saimme esittää kysymyksiä Melamäen pojille ja Martta-äidille, sekä monille muille saman kylän asukkaille, mm. pastorille, kitaraa soittavalle Jukka-pojalle, Martan miniöille ja lapsenlapsille sekä myös Jukkapojan äidille. Unohtamatta tietenkään Raimon sihteeriä Saria...

Saamiemme vastausten perusteella muodostimme melko selkeän kuvan kylän asukkaista, sieltä lähteneistä ja sinne palanneista. En kuitenkaan paljasta tässä yksityiskohtaisia tietoja - tulkaa kesällä itse katsomaan ja kuuntelemaan.... Lava on täynnä mitä mielenkiintoisimpia persoonallisuuksia.

Saimme Markulta lopullisen version ensimmäisen puoliajan käsikirjoituksesta - tai niin me luulimme. Mutta eikö vaan ohjaajamme ollut lisännyt sinne muutamia sivuja heti maanantaina... Markku Markku, taasko se alkaa....?  Älä enää muuta käsikirjoitusta, ethän? Ainakin näin ikäihmisen näkökulmasta katsottuna on ihan riittävästi opettelemista ilman jatkuvia muutoksiakin. Mutta toisaalta - sinähän se ohjaaja olet - me vain tottelemme.

Tulevana kesänä musiikki ja laulu näyttelee isoa osaa. Rohkeasti meistä itsekukin laulaa lavalla, olkoonkin että meistä kukaan ei ole  musiikin ammattilainen.

Meidän mielemme palaa päästä esiintymään... toivottavasti te odotatte yhtä innolla näytelmämme ensi-iltaa... Voin vain sanoa, että nyt kannattaa varata liput ajoissa - luvassa on hulvattoman hauska teatterikesä! Siis suuntana Miinan monttu heti 17.06. tai koska tahansa sen jälkeen. Pääasia että tulette!

 

 

Tyttäret esittäytyvät

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »